Opastettujen matkojen lisäksi räätälöimme teille toiveidenne mukaan mieluisan junamatkan halki Venäjän, Mongolian ja Aasian.
Alla näet omatoimimatkamalleja ja hintaesimerkkejä, joiden mukaan voi hahmottaa matkaansa.
Junamatkalle voidaan järjestää pysähdyksiä toivomissanne kaupungeissa. Suosittuja pysähtymispaikkoja ovat esimerkiksi Ulan Bator ja Ulan-Ude Mongoliassa, Irkutsk ja Novosibirsk Venäjällä. Voit yhdistää matkaasi myös esimerkiksi englanniksi opastettuja kokopäivän bussiretkiä Pekingissä, tutustuen Kiinan muuriin, Ming-hautoihin, Taivaallisen rauhan aukioon ja Kiellettyyn kaupunkiin. Matka suunnitellaan täysin toivomanne budjetin raameissa.
Junamatka Mongolian läpi
Meno junalla Moskova-Peking Mongolian läpi ja lentäen Pekingistä suoraan takaisin Helsinkiin. Lento Helsinki-Moskovaan. Moskovasta lähtö seuraavana iltana kohti Pekingiä. Meno junalla 2. luokan makuuvaunupaikalla Moskova-Peking. Pekingissä majoitus toiveidenne mukaan. Matkan kesto noin 12 päivää.
Hinta: Pyydä meiltä tarjous!
Junamatka Pekingistä Helsinkiin
Lähtö lennolla Helsinki – Peking. Majoitus Pekingissä esim 4-7 yötä. Tutustu kaupunkiin ja sen lähiympäristöön, kunnes paluu Peking-Moskova junalla. Tulo Moskovaan josta matka jatkuu edelleen Helsinkiin esim. lentäen. Matkan kesto on esim. noin 16 päivää.
Hinta: Pyydä meiltä tarjous!
Junalla Vladivostokiin
Lähtö junalla Moskova-Vladivostok 2. luokan makuuvaunupaikalla. Junamatkan kesto n. 7 yötä. Vietä esimerkiksi kaksi yötä Vladivostokissa, jonka jälkeen paluu lennolla Helsinkiin. Matkan kesto noin 11 päivää.
Hinta: Pyydä meiltä tarjous!
Silkkitie junalla
Silkkitien junareitti Kazakstanin kautta Pekingiin, pakolliset junan vaihdot Moskovassa, Almatyssa ja Urumqissa: Helsinki (esim. lentäen) – Moskova – Almaty – Urumqi – Xi’an – Peking. Valitse matkalle mieluisia pysähtymispaikkoja aikataulusi mukaisesti.
Hinta: Pyydä meiltä tarjous!
Hinta
Ilmoitetut hinnat eivät ole sitovia vaan annetaan vain viitteeksi suunnitellessanne matkaanne.
Kaikissa kohteissa voidaan järjestää myös kuljetukset, retket, hotellit, lennot toivomustenne mukaisesti lisämaksusta. Kaikki matkan vaatimat viisumit saa järjestettyä myös kauttamme lisämaksusta. Tällä sivulla esitetyt Trans-Siperian junamatkojen hinnat ovat vain Moskovasta eteenpäin tai Moskovaan asti, 2. luokassa.
Seuraavat lähdöt
Säännölliset lähtöpäivät
Pyydä tarjous unelmiesi junamatkasta!









