Oslo ja junamatka kohti Flåmia
Matkustamme junalla ja laivalla Oslosta Bergeniin jylhissä vuoristomaisemissa ja pikkukylien tunnelmissa. Ikkunoista avautuvat upeat vuoristo- ja vuonomaisemat, jotka tekevät matkanteosta jo itsessään yhden matkan elämyksistä.
Tutustumme pääkaupungiksi pieneen, mutta monia nähtävyyksiä tarjoavaan Osloon. Kaupunki toimii matkan lähtöpisteenä ennen kuin suuntaamme junalla kohti Myrdalia ja Flåmia. Keväinen Norja tarjoaa matkalle vaihtelevia maisemia, joissa vuoret, laaksot ja pienet kylät seuraavat toisiaan.
Flåmin rata – yksi maailman hienoimmista junamatkoista
Myrdalista matkustamme Flåmiin yhtä maailman hienoimpiin kuuluvaa junareittiä pitkin. Flåmin rata kulkee keskellä jylhiä vuoristomaisemia, syviä laaksoja ja vesiputouksia, jotka avautuvat junan ikkunoista matkan aikana.
Flåmissa pidämme hengähdystauon ennen kuin jatkamme matkaa laivalla vuonojen halki. Laivamatkan aikana tunnemme raikkaan meri-ilman, suolaisen tuulen ja meren tuoksun samalla, kun ympärillä kohoavat Norjan vaikuttavat vuoret.
Bergen ja Bryggenin historiallinen tunnelma
Matkan lopussa saavumme Bergeniin, vuonojen länsirannikon helmeen, jossa merellinen tunnelma ja vanha kaupunki kohtaavat. Bergenissä tutustumme kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin ja nautimme sen vanhanaikaisesta tunnelmasta.
Kävelemme historiallisen Bryggenin hansakorttelin kujilla. Alue kuuluu UNESCO maailmanperintökohteisiin ja on yksi merellisen Bergenin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Vanhat puurakennukset, kapeat kujat ja sataman läheisyys tekevät Bryggenistä yhden matkan mieleenpainuvimmista kaupunkikohteista.
Hintaan sisältyy
- Finnairin reittilento Helsinki – Oslo / Bergen – Helsinki
- 4 x majoitukset kahden hengen huoneessa omalla kylpyhuoneella
- 4 x skandinaavinen buffet-aamiainen………………..
- Kuljetus lentoasemalta Oslo Rautatieasemalle
- Kuljetus hotellista Bergenin lentoasemalle
- Junalippu Oslo – Myrdal – Flåm
- Pikalaiva Flåm-Bergen………………..
- Lippu Flöibanen/Bergen
- Suomenkielinen matkanjohtaja koko matkan aikana
- Oslo Pass joka antaa vapaat pääsyt museoihin, kuljetuksiin, ym
Hintaan ei sisälly
- Henkilökohtaiset kulut
- Muut retket
- Muut museot……………………
- Muut ruokailut…………
- Juomia ……………………….……………….
- Matkavakuutus………..
- Travellerin palvelumaksu 50 €…………
